Muutama pieni hitsisauma saatu aikaiseksi.
Moottori tilattu briteistä, sitä odotellessa hitsaillaan ennen muuttoja (talli & paikkakunta) kesken jääneet kohteet ja koitetaan parissa locost kisassa kerätä rakennusintoa koko talveksi.
sunnuntai 11. heinäkuuta 2010
maanantai 12. huhtikuuta 2010
710 FIN Pakosarja

Pakosarjan teko aloitettu. Putkesta tulee 4-2-1 tyyppinen. Putket on Marteliukselta hankittuja J-putkia, V-haaroja ja pätkät suoraa putkea. Ensikertalaiselle melkoisen haasteellinen ja aikaa vievä operaatio. Tarkoitus kun olisi saada käyristä melko saman mittaiset joka sylinterille.
No kun itse tekee niin saa just sellaisen kun sattuu tulemaan :)
1. ja 4. sylinterin putket olen saanut tehtyä ja haarotukset on myös paikoillaan.
No kun itse tekee niin saa just sellaisen kun sattuu tulemaan :)
1. ja 4. sylinterin putket olen saanut tehtyä ja haarotukset on myös paikoillaan.
Väliputki ja Yamaha R1:sen vaimennin paikoillaan. Nyt vaan tarvii tehdä enää 2 ja 3 sylinterin kurvit...
Tarvii hankkia myös toinen virtaavampi "race" vaimennin josta lähtee hieman enemmän mökää :)
Kolmas putki tehty, yksi vielä tekemättä. Tämä oli helpoin tehdä :)
Kaikki putket on tehty mutta tulikin muutos suunnitelmiin. Pakosarja menee jotakuinkin uusiksi kun moottori olikin liian takana. Kone siirtyy noin 10cm eteenpäin ja kun kone on edempänä niin ei tarvitse Volvon kardaaniakaan lyhentää, säästyy aikaa ja pelimerkkejä. Näin sitä oppii :)

tiistai 2. maaliskuuta 2010
TA 7?? FIN / Kuituosia

Se on sitten pari kuukautta vilahtanut tallimuutosta ja juuri mikään ei ole edennyt niin voi todeta että kuituosat tulivat hyvään saumaan muistuttamaan projektistä. Rungossa vielä puuhaa ja alumiinitkin leikkaamatta...tukivarsia en ole uskaltanut miettiä sen enempää kuin että nippu sponssi uniballeja tuli hommattua, tekniikkaan ei ole koskettukaan.

Sen verran kävin tallila pikaisesti purkumassa paketit että näki mitä oli tullut (... ja siitähän se ajatus sitten lähti, heti piti alkaa suunitella kaikista olennaisinta;) eli maskia nokkakappaleeseen). Kiitokset Pasi T, ihan asialliselta näyttää ja ehjänä oli tullut perille.
Tästä ei ole suunta taas kuin eteenpäin....
www.kankiracing.com
maanantai 22. helmikuuta 2010
710 FIN Vanteet
710 FIN Loiskelevy, vetolaippa, ym.

Öljypohja pois ja osat irti loiskelevyn tieltä.
Loiskelevy sopii hyvin paitsi kahta reikää joutui suurentamaan.
Öljypohjastakaan ei löytynyt metallin murusia hyvä niin.
Loiskelevy ja osat paikallaan. Lisäksi öljyntasoanturille joutui tekemään reijän. Sitten vaan öljypohja kiinni. Ruuvien kiristys ristiin ja momentti 10Nm.
Vinkki: Tiivisteet kannattaa aina ennen asentamista voidella molemminpuolin moottoriöljyllä. Tiiviste lähtee seuraavalla kerralla helpommin irti.
Vetolaippa asennettu. Mutteri 85Nm momenttiin.
Sähkösarjaan merkkasin liittimet näin muistaa myöhemmin paremmin mikä menee mihinkin ja ylimääräiset liittimet on helpompi poistaa.
Kytkimen päivitys. Kytkin vaatii auto käytössä toimiakseen kaksi painelevyä päällekkäin näin kytkimestä saa pitävämmän.
Vaihtoehtona olisi hankkia toinen kytkimenpääty jossa on painelevyn sijasta jouset.
710 FIN R1 tekniikkaa.

Muutaman tunnin ihmettelyn jälkeen -99 vuosimallin Yamaha R1:sen tekniikkan sain purettua kolaripyörästä. Moottori, jäähdytysjärjestelmä, pakoputkisto, sähköjohtosarja. Sitten vaan osia putsaamaan ja lisää ihmettelyä.
Kaasuttajat irroitettu ja konetta puhdistettu. Tekniikka on seissyt useamman vuoden pölykerroksesta päätellen mutta onneksi lika irtosi ilman sen kummempaa hinkkaamista. Kaasuttajat saa kätevästi puhtaiksi jarrujenpuhdistus sprayllä.
Mittaristoksi tulee Yamahan oma mittari. Helppo asentaa pistoke kiinni ja menoksi.

tiistai 26. tammikuuta 2010
Pellitys 710 FIN

Kun ei ole parempaakaan niin käytetään runkoa hyväksi peltien taivuttelussa. Taipuuhan ne tossakin :)
Toisen puolen kylkipellit miltein valmiit. Vielä tarvii viimeistellä.
Kun ensimmäisen sai tehtyä niin toinen puoli valmistuu jo huomattavasti nopeammin.
Ohjaamo sai seinät.
Takakannesta oli tehtävä kaksiosainen että sai menemään turvakaarien väliin.
sunnuntai 24. tammikuuta 2010
SA 7?? FIN - Pientä päivitystä
Etutukivarsien korvakkeet pisteillä kiinni. Käsittämätön 2mm heitto ala- ja yläkorvakkeiden reikien välillä työllisti reilun colapullon verran :)
Perä nostettu liinoilla suunnilleen sijoilleen ja putkia heftailtu paikoilleen sovitusmielessä.
Takakulmiin sovitettu levyn palanen jonka päälle pultataan turvakaaren lappu.
Perä nostettu liinoilla suunnilleen sijoilleen ja putkia heftailtu paikoilleen sovitusmielessä.
Takakulmiin sovitettu levyn palanen jonka päälle pultataan turvakaaren lappu.
sunnuntai 3. tammikuuta 2010
Peltien suunnittelu 710 FIN

Pahvista tein ensin mallit jotka on helppo sijoitella isolle alumiinilevylle. Rälläkällä leikkasin sopivat palat.
Kun käsivaralla leikkaa niin jätin suosiolla muutaman millin yli reunoista jotka sitten viimeistelen kun pelti on kiinni rungossa.
Kun käsivaralla leikkaa niin jätin suosiolla muutaman millin yli reunoista jotka sitten viimeistelen kun pelti on kiinni rungossa.
Pellit kiinnitän väliaikaisesti peltiruuveilla.
Sitten kun runko on saanut värin pintaan niin pellit kiinnitän niittimuttereilla ja ruuveilla.
Kuskin takaseinä (selkänoja) kiinnittyy pop-niiteillä ja liimalla.
Sitten kun runko on saanut värin pintaan niin pellit kiinnitän niittimuttereilla ja ruuveilla.
Kuskin takaseinä (selkänoja) kiinnittyy pop-niiteillä ja liimalla.
sunnuntai 27. joulukuuta 2009
Tallimuuton jälkeistä elämää - SA 7?? FIN
Vihdoin ois muuton jälkeen saatu tavaraa sen verran paikoilleen, että pääsee edes ajattelemaan projektin jatkamista.
Briteistä tilattiin jokaiselle meistä ratin pikakiinnitys. Tuntuu olevan ihan fiksun oloinen laitos, käytössähän tuo lopullisesti selviää...
Tilasin itselleni samalla uniballit tukivarsia varten, jos niitäkin pääsis pikkuhiljaa rakentelemaan.
FU-putkille näytin laikkaa, nyt korjataan aiemmat liian innokkuuden jäljet :) Tukivarsien korvakkeille saa nyt "hieman" helpommin tehtyä jigin.
Tommosesta voorttin perästä ajattelin tähän laitokseen saada käypäisen perän. Kahteellaan mitä tähän keksitään.
Peltejäkin sain joitain sentään aikaiseksi. Persauksen viereen tulevat 1,5mm kolmiopalat ja pohjapelti millisestä pellistä ovat saaneet muotonsa. Kumpiakaan ei tosin tässä vaiheessa voi laittaa kiinni, mutta onpahan valmiina sitten kun tarvitaan.
Saatiinhan me Tonin (tahonen) kanssa tilattua TRT:ltä täydelliset setit kuituosia. Mulle matala ja Tonille korkea malli.

maanantai 7. joulukuuta 2009
Kardaanitunneli 710 FIN
sunnuntai 25. lokakuuta 2009
SA 7?? FIN - Näpertelyä
Olka-akselit putsattu ja maalattu.
Elektrolyysiä tuli testattua huonoin (tai ainakin liian hitain tuloksin), joten teräsharja esiin ja hinkkaamaan. Hyvä tuli!
Maaliksi valitsin mustan sileän vasaralakan lähinnä siksi, että sitä oli sopivasti hyllyssä toisesta projektista.
lauantai 17. lokakuuta 2009
keskiviikko 14. lokakuuta 2009
SA 7?? FIN - Seuraavaksi tukivarsien korvakkeiden kimppuun
Takapää sai muotoa, nyt aletaan miettimään jigiä millä saatais tukivarsien korvakkeet paikoilleen. Ilmeni lievää innokkuutta runkoputkien niputtelussa ja etupäässä olevien FU -putkien kiinnityksen olis voinu jättää vähän myöhemmäksi, nyt voi ongelmaksi muodostua alakorvakkeiden linjaus. Kiitos MH vinkistä, mietitään miten asia ratkaistaan kun taas päästään rakentelemaan.
torstai 8. lokakuuta 2009
SA 7?? FIN - Runko hahmottuu
Runkoputkista saatu tehtyä jigipöydän avulla hyvä lähtökohta.
2kpl runkoja tällä hetkellä tässä vaiheessa, SA 7?? FIN ja TA 7?? FIN. Viikonloppuna jälleen pyrkimys saada runkoja tehtyä pidemmälle.
2kpl runkoja tällä hetkellä tässä vaiheessa, SA 7?? FIN ja TA 7?? FIN. Viikonloppuna jälleen pyrkimys saada runkoja tehtyä pidemmälle.
keskiviikko 7. lokakuuta 2009
IL 710 FIN R1
sunnuntai 20. syyskuuta 2009
TA 7?? FIN / Putkileikki käynnistynyt
Putkileikit aloiteltu tänään ja muutama koepätkä kerettiin harjoittelemaan. Kolmen auton putket olisi tarkoitus noista tulla. Kohtuu mukavasti homma etenee kun ensin harjoittelee yhden työvaiheen ja sitten toistaa pari kertaa.Hommattiin halpismallin teline kulmahiomakoneelle jolla yllättävän mukavasti putket lyhenee ja kulmatkin onnistuu.
Jonkinmoinen "pöytäkin" tuli tekaistua, toimivuudesta ei vielä tiedä mutta eiköhän tuota pian päästä testaamaan. Jalat jos sille vielä saisi tai sitten pidettävä nosturin päällä.

www.kankiracing.com
JU 7?? FIN
Tein tallissa tutkimuksia ja "löysin" vähän tekniikan osia:
Ford 5-vaihteinen aski
MK2 hammastanko/ nopeat sisustat
Ehkä volvo 1030 perä ???
Dellorto 40 tupla kaasarit tai hopan ruisku ???
No ehkä vielä vähän aikaista näitten osien kohdalla, jos rakennus aikataulu on sellainen että vehje on kasassa joskus tulevaisuudessa. Kattellaan miten saa noita muita tehtyä valmiiksi.
------------------------
Euroja kulutettu: 40,-
=================

lauantai 12. syyskuuta 2009
TA 7?? FIN / Hankintoja

Etunapoja Taunuksesta (Kiitokset Taunus-Sällille) hommattu. Pitihän ne laittaa atomeiksi ja osien pesukoneen kautta.
Nyt seuraavaksi puhaltamaan tai elektrolyysi-käsittelyyn.

Putkihankintoja myös tehty ja nyt pitäsi hiukan suunnitella
aikatauluja.
(Mahdollisesti myös tiedossa allianceen yksi auto lisää)
- - - - - - - - - - -
Total: 90,00
= = = = = = = = =
www.kankiracing.com