tiistai 14. helmikuuta 2012

710 Jäähdytin

Jäähdytin, paisuntasäiliö ja letkut paikoillaan.
























sunnuntai 8. tammikuuta 2012

710 Projekti etenee




Loppuvuosi tuli melko tiiviisti aherrettua ja alkuvuosi on jatkunut samaan malliin. Ensimmäiseen ratakierrokseen on aikaa vain neljä kuukautta (ajopäivä jo varattu). Vapaa-aika on rajallista niin hoppuhan tässä tulee...
Kardaanitunnelin pellit kun sain tehtyä ja niitattu paikoilleen niin pääsi runkoa maalaamaan, vielä on muutama etupäänputki maalamatta. Kaaret on vielä maalaamatta muuten alkaa runko olemaan siinä vaiheessa että voi ruveta osia kiinnittelemään. Rungossa tällä hetkellä kiinni: Moottori, pakki (testattu toimii), kardaani ja sähköosien kiinnittely aloitettu.
Koelauta leikattu alumiinista ja niitattu pulpettiin. Konehuoneen sivupellit ja konepelti on vielä tekemättä muuten alumiini hommat rupeaa olemaan tehtynä. Harmi kun aikoinaan hommasin vain kaksi levyä alumiinia olisi pitänyt ottaa kolme niin olisi riittänyt materiaalia myös konepeltiin. Ei muuta kun hakemaan lisää...
Vielä tarvii hommata öljynlauhduttajanletkut ja bensatankin liittimet niin sitten voi jo ruveta käynnistelee konetta.

keskiviikko 12. lokakuuta 2011

710 takajarrut





Takasatuloiden kiinnikkeet tehty ja hitsattu taka-akseliin.
Myös etuiskunvaimentimien yläkiinnikkeet hitsattu paikoilleen.

perjantai 16. syyskuuta 2011

710 rakenteluu jatkuu jälleen..

Kesä tauko ohi ja tekeminen jatkuu. Ensi kesänä sitten auto ajoon.

Pakki vivustoineen on maalia vaille valmis.
Keulapalalle tehty kiinnikkeet.
Rungon maalaus aloitettu ja maaliksi tulee Hammerin sileä musta.

keskiviikko 13. heinäkuuta 2011

710 kesä tauolla

Syksyllä jatkuu jälleen rakentelu...

maanantai 25. huhtikuuta 2011

710 Pakki





Mönkijän vinssi toimii pakkimoottorina. Vivusto vielä tekemättä jolla pakkimoottoria voi liikutella .
Kardaani paikoillaan ja kardaanin turvalenkit myös tehty. Kardaanin ristikot vaihdoin uusiin ja perään vaihdettiin mp-moottorille sopivampi välitys sekä uudet laakerit.

lauantai 5. maaliskuuta 2011

710 Vaihdevivusto



Vaihdekeppi ja vaihdevivusto.







sunnuntai 13. helmikuuta 2011

710 polkimia





Vuorossa polkimien rakentelua. Ensin vääntelin pellistä tommoisen kupin johon kiinnitin sylinterit. Ja sitten vaan poljinta asettelee kohilleen...
Jarrupojin sässäkkä jotakuinkin tehty vain maalia pintaan.
Ei ehkä tullut sieltä kevyimmästä päästä mut on ainakin tukeva. Mennään alku tuolla.
Koko jarrupoljinsysteemi on kiinni neljällä pultilla joten se on helppo irroittaa .

tiistai 8. helmikuuta 2011

710 Jarruosia


Viime kesän hankintoja Englannista.
Wilwoodin jarrupääsylinterit 0.625" ja käsijarrulle oma sylinteri. Balance bar, säätövaijeri, säätönupikka. Teräspunosjarruletkua ja erillaisia liittimiä. Sitten kun jarrujen asentaminen alkaa niin tarvitsee vielä hankkia jarruputket liittimineen.
Etujarrut: Jarrulevyjen halkaisija 265mm, Powerlite satulat männät 4x35mm ja kisapalat.
Takajarrut: Jarrulevyjen halk. 240mm ja Powerlite satulat 4x25mm männillä.
Kisapalat kuten edessäkin. Samalla tuli myös hankittua alumiininavat.

tiistai 18. tammikuuta 2011

710 Panhardtanko




Panhardtangon kiinnikkeet. Tangon molemmissa päissä on uniball nivelet eli tangon pituutta voi säätää.

lauantai 11. joulukuuta 2010

710 FIN Takajousitus




Runko ensimmäistä kertaa pudotettu pukeilta lattialle. Kylläpäs on matala laite :) Seuraavana vuorossa iskareiden kiinnitys.
Aloitin ensin takapäästä että näen taka-akselin liikeradan ja korkeuden, siten saan tehtyä kardaanitunnelin loppuun.
Tuntuu hurjalta kun ajossa perämurikka tulee melkein kainaloihin.
Saatan sittenkin kardaanitunnelissa turvautua muuhunkin kun pelkkään 1,5mm alumiinilevyyn ;)
Takaiskareiden kiinnikkeet hitsattu paikoillaan. Siten vaan panhardtangon kiinnikkeiden tekoon ja etuiskareiden kimppuun...

sunnuntai 5. joulukuuta 2010

710 FIN Polttoainetankki


Koska autosta tulee kaksipaikkainen pystytankki oli oikeastaan ainut vaihtoehto. Jaz:n 4 gallonan (n.15 litraa) kilpatankki mahtui kätevästi runkoputkien väliin ja matkustajalle jäi vielä kohtalaiset jalkatilat. Tankki tulee vielä turvallisuuden vuoksi koteloida niin ohjaamon kuin konehuoneenkin puolelta.
Yksipaikkaisena polttoainetankin olisi voinut sijoittaa kuskin viereen kartturin paikalle.

keskiviikko 18. elokuuta 2010

710 FIN tilannekatsaus




Alkukesällä oli parin kuukauden tauko ettei projekti edennyt. Nyt on taas talliaika jonkin verran lisääntynyt niin aika on vierähtänyt seuraavien hommien parissa...
Moottoria siirsin eteenpäin niin ei tarvitse kardaania lyhentää. kone tulee 5-10mm rungon alapuolelle. Kone on jotakuinkin paikoillaan. Pakosarjan teko puolessa välissä. Jäähdyttäjän ja öljynjäähdyttäjän kiinnikkeiden teko/ suunnittelu aloitettu. Kaasu, jarru ja kytkinpolkimien teko on myös aloitus asteella.
Ylätukivarsien runkokiinnikkeet meni vaihtoon. Rungossa olleet kiinnikkeet olivat 60mm leveät, päivitin ne 50 millisiin niin ovat sääntöjen mukaiset.
Etutukivarsiin vaihdoin puslien tilalle uniball nivelet.
Wilwoodin jarrut tuli kesän aikana tilattua Englannista. Vielä tarvii hankkia jarruputket ja liittimet niin sitten jarruosat rupee olee kasassa.

Pikku hiljaan lähestyy hetki että saa renkaat alle mut onhan tässä vielä pari "pikku juttuu"...

sunnuntai 11. heinäkuuta 2010

SA 7?? - Pikku nysväystä

Muutama pieni hitsisauma saatu aikaiseksi.

Moottori tilattu briteistä, sitä odotellessa hitsaillaan ennen muuttoja (talli & paikkakunta) kesken jääneet kohteet ja koitetaan parissa locost kisassa kerätä rakennusintoa koko talveksi.

maanantai 12. huhtikuuta 2010

710 FIN Pakosarja






Pakosarjan teko aloitettu. Putkesta tulee 4-2-1 tyyppinen. Putket on Marteliukselta hankittuja J-putkia, V-haaroja ja pätkät suoraa putkea. Ensikertalaiselle melkoisen haasteellinen ja aikaa vievä operaatio. Tarkoitus kun olisi saada käyristä melko saman mittaiset joka sylinterille.
No kun itse tekee niin saa just sellaisen kun sattuu tulemaan :)
1. ja 4. sylinterin putket olen saanut tehtyä ja haarotukset on myös paikoillaan.

Väliputki ja Yamaha R1:sen vaimennin paikoillaan. Nyt vaan tarvii tehdä enää 2 ja 3 sylinterin kurvit...

Tarvii hankkia myös toinen virtaavampi "race" vaimennin josta lähtee hieman enemmän mökää :)
Kolmas putki tehty, yksi vielä tekemättä. Tämä oli helpoin tehdä :)

Kaikki putket on tehty mutta tulikin muutos suunnitelmiin. Pakosarja menee jotakuinkin uusiksi kun moottori olikin liian takana. Kone siirtyy noin 10cm eteenpäin ja kun kone on edempänä niin ei tarvitse Volvon kardaaniakaan lyhentää, säästyy aikaa ja pelimerkkejä. Näin sitä oppii :)

tiistai 2. maaliskuuta 2010

TA 7?? FIN / Kuituosia


Se on sitten pari kuukautta vilahtanut tallimuutosta ja juuri mikään ei ole edennyt niin voi todeta että kuituosat tulivat hyvään saumaan muistuttamaan projektistä. Rungossa vielä puuhaa ja alumiinitkin leikkaamatta...tukivarsia en ole uskaltanut miettiä sen enempää kuin että nippu sponssi uniballeja tuli hommattua, tekniikkaan ei ole koskettukaan.





Sen verran kävin tallila pikaisesti purkumassa paketit että näki mitä oli tullut (... ja siitähän se ajatus sitten lähti, heti piti alkaa suunitella kaikista olennaisinta;) eli maskia nokkakappaleeseen). Kiitokset Pasi T, ihan asialliselta näyttää ja ehjänä oli tullut perille.

Tästä ei ole suunta taas kuin eteenpäin....




www.kankiracing.com

maanantai 22. helmikuuta 2010

710 FIN Vanteet


Vanteet saapuivat.
Aero Wheels 30 series.
Koko 13x8
Jako 4x108mm
Taakse 4" backspacing.
Eteen 3" backspacing.

710 FIN Loiskelevy, vetolaippa, ym.





Öljypohja pois ja osat irti loiskelevyn tieltä.
Loiskelevy sopii hyvin paitsi kahta reikää joutui suurentamaan.
Öljypohjastakaan ei löytynyt metallin murusia hyvä niin.
Loiskelevy ja osat paikallaan. Lisäksi öljyntasoanturille joutui tekemään reijän. Sitten vaan öljypohja kiinni. Ruuvien kiristys ristiin ja momentti 10Nm.
Vinkki: Tiivisteet kannattaa aina ennen asentamista voidella molemminpuolin moottoriöljyllä. Tiiviste lähtee seuraavalla kerralla helpommin irti.
Vetolaippa asennettu. Mutteri 85Nm momenttiin.
Sähkösarjaan merkkasin liittimet näin muistaa myöhemmin paremmin mikä menee mihinkin ja ylimääräiset liittimet on helpompi poistaa.
Kytkimen päivitys. Kytkin vaatii auto käytössä toimiakseen kaksi painelevyä päällekkäin näin kytkimestä saa pitävämmän.
Vaihtoehtona olisi hankkia toinen kytkimenpääty jossa on painelevyn sijasta jouset.

710 FIN R1 tekniikkaa.




Muutaman tunnin ihmettelyn jälkeen -99 vuosimallin Yamaha R1:sen tekniikkan sain purettua kolaripyörästä. Moottori, jäähdytysjärjestelmä, pakoputkisto, sähköjohtosarja. Sitten vaan osia putsaamaan ja lisää ihmettelyä.
Kaasuttajat irroitettu ja konetta puhdistettu. Tekniikka on seissyt useamman vuoden pölykerroksesta päätellen mutta onneksi lika irtosi ilman sen kummempaa hinkkaamista. Kaasuttajat saa kätevästi puhtaiksi jarrujenpuhdistus sprayllä.

Mittaristoksi tulee Yamahan oma mittari. Helppo asentaa pistoke kiinni ja menoksi.

tiistai 26. tammikuuta 2010

Pellitys 710 FIN






Kun ei ole parempaakaan niin käytetään runkoa hyväksi peltien taivuttelussa. Taipuuhan ne tossakin :)

Toisen puolen kylkipellit miltein valmiit. Vielä tarvii viimeistellä.

Kun ensimmäisen sai tehtyä niin toinen puoli valmistuu jo huomattavasti nopeammin.

Ohjaamo sai seinät.

Takakannesta oli tehtävä kaksiosainen että sai menemään turvakaarien väliin.